Pussauskoppi

PUSSAUSKOPPI

TOTEM TEATTERI

Kun oikeen tykkää toisesta, mitä meissä tapahtuu?

Kaiku ja Usva asuvat kaukaisella tähdellä. He ovat juuri saaneet lähetyksen Maasta vuodelta 2000. Suurinta hämmästystä paketissa aiheuttaa suukon ääni.

Viime aikoina Usva on käyttäytynyt oudosti; huokailee ja tuijottaa. Kaiku ei ymmärrä, miksi kiva kaveri on muuttunut. Hän lähtee hakemaan aikakoneella vastausta Maasta. Mikä suukko on ja miksi sitä varten on rakennettu koppi? Alkaa matka läpi aikakausien ja satujen. Matkalla kohdataan muun muassa Burn out Amor, Rakkauden kemisti sekä lääkäri 1600-luvulta.

Esityksessä käsitellään rohkeasti, mutta humoristisesti tykkäämistä, rajoja, kehollisuutta ja seksuaalisuutta alakouluikäisen näkökulmasta.

Käsikirjoitus ja ohjaus Jonna Wikström | Dramaturginen apu Anna Krogerus | Koreografia Jenni Kivelä | Lavastus ja puvustus Paula Koivunen | Valosuunnittelu Ainu Palmu | Äänisuunnittelu Markus Bonsdorff | Graafikko Tomi Suovankoski | Dokumentaariset videot ja trailerit Jonna Wikström | Kuvat Pate Pesonius | Esiintyjät Pasi Lappalainen ja Päivi Rissanen | Yleisötyö Irene Tuominen | Tuotanto TOTEM-teatteri/Marjo Linnasalmi